2022-07-09

Kesän menestyjät

Olen jo muutaman vuoden seurannut samoja kasveja puutarhassani. On hauska huomata miten ne kehittyvät kesän mittaan ja kasvu vaihtelee ainakin joilain kasveilla aikalailla kesän olosuhteiden mukaan.

Tein keväällä Biolanille peräkärrykeikan kun haimme uuden lämpökompostorin. Samalla kyytiin mahtui lava multasäkkejä maanparannukseen. Suurimman osan säkeistä levitin pihaan. Hagley hybrid kärhön ympärystään meni erikoisen paljon säkkejä ja jopa korotin numikkoa kärhön edustalla multasäkin verran.

Hullun hommaa. Irrotin nurmikkopaloja lapiolla ja kanttausraudalla ja länttäsin alle aimoannoksen multaa. Tarkoitukseni oli korottaa nurmialuetta laajemmin tilaamalla multakuorma syksymmällä. Siten saisi lisättyä pihamaan vedenpidätyskykyä. Keväällä oli intoa laajentaa istutusaluetta ja kohottaa maata jo pieneltä alueelta. Tämän ja hevonkakkarakeiden ansiosta Hagley hybrid kukkii nyt komeammin kuin yhtenäkään aikaisempana kesänä. Kuivuus on ollut aiemmin usein kiusana ja ehkäpä myös niukkuutta ravinteissa.

Korotettua nurmikkoalaa reunustavat pihalta löytyneet kivet väliaikaisesti. Vieressä näkyykin että matalampana oleva ”alkuperäinen” nurmi on jo kellastunut kesän paahteessa.

Kärhön vieressä kukkii daalia ja sen edessä on kesäkurpitsaa. Daalia- ja kesäkurpitsa-alue oli keväällä vielä nurmikkoa. Nurmikko lähti ja tilalle kärräsin kompostia sekä säkeittäin multaa. Nyt on mukava nähdä daalioiden jo näin aikaisin kukkivan! Saan myös jo satoa kesäkurpitsasta. 




Päivänkakkara on vaatimattoman pieni kärhön kukkaan verrattuna.

Ilta-aurinko siivilöityy pihaan metsikön takaa. Tämä on yksi hetkistä, jolloin tykkään kuvata pihalla.


Olipa muuten ihana kun sain edelliseen postaukseen teiltä niin paljon kommentteja! Oli kiva lukea. Tämän jutun näpyttelin taas iPadilla. Sujuu se aika hyvin :)