2017-12-10

Adventtia ja Arabiaa

Jouluhan hiipii ovelle ihan tuota pikaa. Tänään on saatu poltella toista adventtikynttilää. Tulppaaniruukkuun laitoin eilen sammalta koristeeksi. Näkösällä olleet piipat kätkeytyivät sen suojiin.

Jopa ihan pikkupala vihreää piristää sisällä, sillä tänään ulkona on ollut niin märkää koleaa ja sohjoista, että pihalle ei ole tehnyt mieli aikaa viettää vaikka onkin ollut vapaa päivä.






Tasetit ovat kasvattaneet juuria, mutta miettivät edelleen,
koska olisi aika pukata lehtiä kasvuun


Kirpparilta löysin pari hyväkuntoista Arabian lautasta. Minulla on ennestään pari tuota alla olevaa mallia, mutta eri värisenä. Tämän lautasen kukkaset ovat hyvin murretun vihreitä. Eilen surffasin netistä ainakin pari sataa Arabian lautasta, mutta juuri tälle mallille en löytänyt nimeä tai suunnittelijaa. Lautanen ja kuvio ovat joko 60- tai 70-luvulta.


Lisäksi mukaani tarttui samaan lautasmalliin maalattu vähän erilainen kukkakuvio. Nämä lautaset sopivat hyvin ensi kesän kattauksiin muiden mökkilautasten kanssa.


Sattuisitko sinä tietämään nimeä näille lautasille? Olisi kiva tietää. Vai ovatko ihan nimettömiä...

16 kommenttia:

  1. Vihreä sammal näyttää aina niin kauniilta.
    Tuo ylemmän kuvan lautanen on Arabian Kullervo sarjaa ja Raija Uosikkisen tuotantoa. Alemmasta lautasesta ei ole tietoa.

    VastaaPoista
  2. Heippa! Mä olen myös ostanut kirppikseltä muutaman syvän ja matalan lautasen tuota Kullervo-sarjaa, mutta sinisen sävyissä. Toisesta mallista en kyllä osaa sanoa, mikä se mahtaa olla. Toivotaan, että joku muu osaa auttaa! :) Hyvää joulukuuta sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan! Nuo ovat minusta kivan kokoisia ja hyvin käteen sopivia lautasia. Käyn aika harvoin kirppiksillä, mutta oli kiva bongata nämä, sillä mökillä taitaa olla 3 kpl lisää jos oikein muistan. Hienoa, että sain tietää tuon Kullervo-nimen. Ehkäpä joku vielä tietää tuon toisenkin. Mukavaa joulun odotusta

      Poista
  3. Olisiko tuo alempi lautanen jokin Arctican kukallinen versio? Laatutavara.com -sivustolta saattaa löytyä vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan, Lautanen tosiaan näyttää kuvassa Arcticalta, mutta ei se ole Arcticaa, vaan samanlainen lautasmalli kuin tuo Kullervokin. Salapoliisin työtä tämä vanhojen lautasten tutkiskelu ;)

      Poista
    2. Kiitos linkki-vinkistä! Tosi upeat Arabia-sivut ja hakumahdollisuudet.

      Poista
    3. Arcticaa valmistettiin pienessä määrin ainakin sinikukallisena, mutta mielestäni ne kukat olivat pienempiä. Hassua, että Arabian omilla sivuilla on aika suppeasti esitelty vanhoja malleja. Astialiisa on toinen paikka, jossa on Arabiaa runsaasti. En ole aikoihin käynyt heidän sivuillaan.

      Poista
  4. Arvaa, mä just kattelin tänään kirppiksellä tota ylemmän kuvan lautasta! :)
    Ihanassa vaiheessa sun tasetit on. Mulla ne kukki viime vuonna vasta tammikuussa. Mutta ei se haitannut, ne oli niin ihania tammikuussakin.
    Mukavia joulunodotuspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että ihan totta :D! Sinne kirppikselle mun pitäiskin seuraavaksi suunnata. Mökillä on sinisiä just sellanen tylsä pariton määrä, 3 kpl. Tasetteja on kiva seurata. Musta tuntuu, et oiskohan ne alkaneet jo hitusen kasvamaan vihreää....

      Poista
  5. Sammal on niin kaunista. Harmittaa, kun en hankkinut tasetteja. Söpöt lautaset löysit. Toivottavasti toisenkin nimi selviää. Mukavaa viikkoa, Maria!

    VastaaPoista
  6. Ihanat sammaleet. Minä toin mökiltä myös sammalta ja jäkälää käyttö on vielä auki. Arabiaa on minulla paljon, mutta nyt en voi auttaa tässä asiassa. Toivottavasti löydät myös toiselle nimen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löydät vatmasti sopivan paikan sammaleille😊. Nythän sais kaupoista hyvin vaikka hyasintteja... tänään tänne on tullut kaatamalla lunta. Kyl nyt on kaikki metsäsammaleet piilossa jo.

      Poista
  7. Om tallrikar kan jag inget men ett beröm för den enkla men vackra mossan som lyser så vackert grönt!

    Trevlig Lucia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Gunilla! Lucian päivä onkin minulle oikein juhlapäivä, sillä nimi- ja synttäripäivä myös :)

      Poista