2016-09-23

Seminaarin puutarhan kukkaloistoa

Tein iltapyöräilyn Seminaarin puutarhaan, jossa Sadonkorjuunäyttely oli auki vielä työpäivän jälkeen. Paikallislehdessäkin mainostettiin tapahtumaa jutussa, jota kuvitti hauska kuva jos jonkin sortin värisistä porkkanoista. Esillä olikin kauniisti laitettu vaikka mitä juureksia ja muita puutarhan antimia, joihin oli helppo tutustua, sillä kaikissa oli hyvät nimikyltit.

Niistä myöhemmin, sillä omenatarhan takaa löytynyt kukkapalsta oli tyrmäävä! Meinasin pakahtua. Niin kerrassan upea on kukkaloisto Rauman Seminaarin puutarhassa näin syyskuun loppupuolella.

 Kaunis väriyhdistelmä, kun siellä joukossa keikkuu myös noita tummia tupsuja.
Katsokaas miten tummat lehdet daalialla, wau!
Omeanpuun juurella perennapenkkiä reunustaa pari saviruukkua
 Tämä murrettu väri oli hurmaava.
Yllä oleva  tohvelikukka oli siis livenä ihan neonkeltainen! Minun kamera ei vaan näköjään ymmärtänyt sitä väriä, sillä se on kuvattuista tohveleista hävinnyt.

Keltatuoksuinkivääri - Hedychium gardnerianum
Puutarhurit esittelivät nurkan takaa kasvihuoneen kyljestä minulle vielä tämän aarteen. Keltatuoksuinkivääri, joka oli nyt kukassa ihka ensimmäistä kertaa!

Kiitos paljon Normaalikoulun väelle, jotka järjestivät mukavan tapahtuman!

8 kommenttia:

  1. Kaunista kukintaa vielä näin syksylläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli aivan ihanasti kukkia! Tuo isotsinnia oli kauniin purppurainen. Sellaista tekisi mieli kasvattaa ensi kesänä :)

      Poista
  2. Ihanat kuvat! Tällaiset kesäkukkapellot ovat ihan parhaita. Meinasin ajaa ojaan Turun moottoritieltä, kun bongasin tällaisen kesäkukkapellon. Siellä oli ihmisiä keräämässä kukkia. Kauala ojossa tihrustin mitä siellä kasvaa. Onneksi pysyin tiellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oikein itsellekin valkeni millainen syksyinen kukkaloisto kesäkukista on mahdollista saada! Lisää salviaa, verbenaa, tsinniaa ja vielä kiertoköynnös tai muuuta köynnöstävää niin johan on väriä syksylläkin. Autokukkabongailussa pitää olla malttia juu!

      Poista
  3. Mykistävän hyviä kuvia! Tämä on taas oiva todiste yksivuotisten hyödyllisyydestä puutarhassa, ne sentään jaksavat kukoistaa pitkälle syksyyn! Vau!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa kukkaloistoa! Tsinnioissa on hieno sävy.

    VastaaPoista