2013-09-09

Puuc juttuja

Ensi kesän Puuc käyntien tunnelma ylevöityy vähintäänkin ruusuiseksi viikonlopun istutusten ansiosta.

Mökki Puuc:n eteen istutin  tarhakurtturuusun  nimeltä ´Sointu´, kuutamohortenssian (Hydrangea paniculata ´Praecox´) sekä jonkin matkan päähän näköetäisyydelle vielä Mustilanhortenssian (Hydrangea paniculata ´Mustila´).

Sekä mustilanhortenssia että kuutamohortenssia sopivat metsäiseen puutarhaan mökille, jossa on happan maa.  Niiden hoito on helppoa. Kukinnot eivät ole valtavan painavia, joten säännöllistä pensaiden leikkausta ei tarvitse tehdä. Antaa kasvaa vaan! Sekä mustilanhortenssia että kuutamohortenssiaa ovat FinE-tunnuksen saaneita kestäviä, Suomen olosuhteisiin hyvin soveltuvia lajikkeita.

Hortenssia
Tarhakurtturuusu ´Sointu´
Hortenssia (Hydrangea paniculata)

Tarhakurtturuusu SOINTU on kasvupaikan suhteen vaatimaton, mutta viihtyy kuitenkin auringossa. Voidaan leikata keväällä joko kokonaan alas 3-5 vuoden välein tai tai harventamalla vanhimpia oksia. Keväisin lannoitetaan yleislannoksella. Kukkii sekä vanhoilla että saman kesän versoilla. Pussillinen mustaamultaa meni istutuskuoppaan ja auttaa varmasti ruusun kukoistukseen ensi vuonna.

Tarhakurtturuusu on Tahvosten puutarhan laadukas, kotimainen, ILONA-taimi, jolla on KAHDEN kasvukauden pituinen kasvutakuu.

1 kommentti: